USB on 10 gigabitin nopeudellaan erinomainen liitäntätekniikka vaikkapa videonsiirtoon, mutta tähän asti kaapelien pituus on rajoittunut muutamaan metriin. Ei enää. Cosemi Technologies on esitellyt ensimmäisen kaapelin, jolla USB 3.1 Gen 2 -liikenne saadaan siirtymään aina 50 metrin päähän asti.
Grafeenin ominaisuudet tekevät sen sopivaksi monenlaisten antureiden valmistukseen. Espanjalaisten tutkijoiden kehittämä grafeenipohjainen implantti voi tunnistaa erittäin matalataajuista ja laaja-alaista sähköistä toimintaa aivoissa. Uusi teknologia kykenee lukemaan aina 0,1 hertsin alapuolella olevaa informaatiota samalla, kun siitä voi kehittää tietä tuleville aivotietokoneiden rajapinnoille.
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan käyttöön tulevassa Kaupunkiympäristötalossa Kalasatamassa otetaan käyttöön Schneider Electricin EcoStruxure-ratkaisu, jonka avulla jo rakennusaikana voidaan kerätä ja analysoida tietoa sekä poistaa piiloenergiakustannuksia.
Amerikkalaisen Akamain järjestelmän läpi kulkee valtava määrä netin sisältöjä. Yhtiö järjestää Pohjoismaissa tietoturvaseminaaria ja tänään tapahtuma pidettiin Helsingissä. Viesti yrityksille oli selvä: älä luota kehenkään!
Ulsan National Institute of Science and Technologyssä (UNIST) on kehitetty järjestelmä, joka tuottaa sähköä ja vetyä (H2) samalla, kun poistetaan hiilidioksidia (CO2) ilmastoa tärvelemästä. UNIST-tutkimusryhmä on esitellyt hybridiityyppisen Na-CO2-järjestelmän, joka pystyy jatkuvasti tuottamaan sähköenergiaa ja vetyä tehokkaalla hiilidioksidimuunnoksella.
F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen pohti eilen VTT:n tietoturvaseminaarissa, mihin suuntaan kyberturva on menossa. Nettimurros on jo takana, seuraavaksi kaikista laitteista tulee tietokoneita. – Myös tyhmät laitteet kuten leivänpaahtimet liitetään verkkoon, Hyppönen sanoo.
Intel on kertonut lakkauttavansa 64-bittisten palvelinprosessoriensa Itanium-tuotelinjan. Viimeiset toimitukset asiakkaille ovat edessä vuoden 2021 puolivälissä. Näin vuonna 2011 esitelty Itanium ehtii 20 vuoden ikäiseksi.
Aalto-yliopiston tutkijat ovat onnistuneet parantamaan merkittävästi datan etenemistä mikrosirun sisällä yhdessä Université Paris-Sud-yliopiston tutkijoiden kanssa. Kehitetyn nanovahvistimen ansiosta mikrosirun sisällä kulkeva valosignaali kulkee alusta loppuun saakka hyvin vahvana.
VTT järjesti eilen Helsingissä tietoturva-aiheisen Beyond the obvious -seminaarin, jossa käsiteltiin esimerkiksi verkon tietoturvauhkia. F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen muistutti, ettei valtiollisten hyökkääjien kanssa kannata tuhlata aikaa neuvotteluun. – Ne ymmärtävät vain, kun niitä lyödään turpaan.
Linux-ytimessä siirrytään seuraavaksi 5.0-versioon. Eilen Linus Torvalds julkisti ytimestä jo viidennen julkistuskandidaatin eli RC-version. Torvaldsin mukaan kaikki näyttää sujuvan suunnitellusti ja ilman ongelmia.
Gartner on saanut valmiiksi listan viime vuoden suurimmista komponenttien ostajista. Samsung osti piirejä 43,4 miljardilla dollarilla eli 9,1 prosenttia kaikista komponenteista. Apple jatkoi toiseksi suurimpana ostajana 38,8 miljardin potillaan.
Japani aikoo ottaa kovat keinot käyttöön saadakseen kansalaisensa ottamaan kyberturvallisuuden vakavasti. Maan kyberturvaviranomaiset aikovat hyökätä tässä kuussa kansalaisten reitittimiin, valvontakameroihin ja muihin IoT-laitteisiin.
Laitetta, joka osaa muuntaa sähkömagneettisen säteilyn sähköenergiaksi, kutsutaan rektennaksi (rectenna). MassachusettsInstitute of Technologyssä on kehitetty tekniikka, jolla voidaan toteuttaa edullisia, taipuisia rektennoja.
Nokia kertoo toteuttaneensa gigabitin G.Fast-verkon japanilaiselle KDDI-operaattorille. Käytännössä KDDI:n tilaajat pääsevät päivittämään yhteytensä sujuvadti VDSL-verkosta 830 megabitin G.Fastiin.
Älypuhelimia myydään Suomessa vuodesta toiseen suurin piirtein samalla vauhdilla. Viime vuonna älyluureja meni meillä kaupaksi 2 290 923 kappaletta. Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan luku on vain puoli prosenttia pienempi kuin vuonna 2017. Älypuhelimien myynnin arvo kuitenkin kasvoi 5 prosenttia ja puhelimien keskihinta 5,5 prosenttia.
Nopeassa tahdissa tapahtuva elektroniikan komponenttien hankinta on usein elinehto OEM-laitevalmistajille. Toimitusketjussa mahdollisesti esiintyvät häiriöt kuten luonnononnettomuuksista johtuvat tuotantohäiriöt ja odottamattomat toimituskatkokset ovat iso riski. Niihin voi kuitenkin varautua.
Tampereella vietetään nyt ansaittua pitkää vappua, kun Tappara juhlii Suomen mestaruutta. Mikään yllätys mestaruuden ei pitänyt olla, sillä Digian tekoäly ennusti sen etukäteen. Kaksi parasta tekoäly ennusti jo joulukuussa. Mihin enää tarvitsemme jääkiekkoanalyytikoita?