JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi. ECF

Business Finlandin kasvumoottoriohjelma on täysin uusi rahoitusinstrumentti, jossa uusille hankkeille tarjotaan useamman miljoonan euron pääomitusta. Ohjelmaan pääseville asettuu kovat tavoitteet, sillä kunkin ekosysteemin pitäisi generoida tulevina vuosina miljardiluokan liiketoiminta. Kasvumoottorikisa järjestettiin nyt toista kertaa. Kaikkiaan valtio on osoittanut ohjelmaan 60 miljoonaa euroa viime ja tälle vuodelle. Uudesta kierroksesta ei ole tietoa, rahoitusasia selkeytynee hallituksen ensi viikolla alkavassa budjettiriihessä.

Nyt toiselle kierroksella kasvumoottoriksi haki 40-50 yritystä. Niistä Business Finland karsi jyvät akanoista, joiksi tällä kertaa selviytyivät Antero Vartian Compensate, älykkäiden satamien alustaa kehittävä Awake.AI, Pohjoismaiden suurin tekoälylaboratorio Silo.AI ja uusiutuvan energian ekosysteemiä Ahvenanmaalla jo demonnut Flexens.

Tänään uudet kasvumoottorit esittäytyivät ensimmäistä kertaa. Samalla ykköskierroksen viisi moottoria kertasi omaa tilannettaan. Poikkeuksetta yritykset kiittivät Business Finlandin uutta rahoitusmallia. – Esimerkiksi Kyyti-palvelun vetäjä Pekka Möttö myönsi suoraan, ettei yritys olisi enää suomalaisomistuksessa ilman Business Finlandin tukea.

Toisaalta Möttö korosti, että nyt on aika ryhtyä töihin. – Powerpointtien aika alkaa olla ohi. Meillä on iso mahdollisuus esimerkiksi ratkaista syrjäseutujen liikkuminen kestävästi täällä Suomessa.

Griffin Refineries kehittää muovijätteiden hyötykäyttöä ja on tänä vuonna sopinut ensimmäisestä projektista Arabiemiraatteihin. Griffin kerää muovijätteet ja paikalliset sementtitehtaat on lailla velvoitettu ostamaan Griffinin tuottama polttoaine käyttöönsä.

Griffinin pitkä sopimus kuvaa hyvin sitä, mitä kasvumoottorihankkeessa haetaan. Tavoitteena on bisnestä ja vientituloja tuova ekosysteemi, jonka operaattorina suomalainen yritys toimii. – Kaikki yritykset tähtäävät nykyään lähtökohtaisesti kansainvälisille markkinoille, paalutti myös Business Finlandin uusi, kaksi viikkoa työssään ollut pääjohtaja Nina Kopola.

Kasvumoottoriksi voi toki päästä omalla, innovatiivisella tuotteella tai ratkaisulla. Tutkakuvaa satelliiteilla tuottava ICEYE on tästä erinomainen esimerkki. Yritys oli Bahaman hirmumyrskyn aikaan ainoa toimija, joka kykeni toimittamaan reaaliaikaista kuvaa tuhoalueista. Aalto-yliopistosta spinnannut yritys kykenee siihen, missä NASA ja ESA epäonnistuvat.

ICEYEn strategiajohtaja Pekka Laurila kertoi, että tänä vuonna radalleen on päässyt kolme satelliittia, joiden tuottamaa kuvaa voidaan käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. – Tarvitaan kuitenkin kymmeniä, jopa satoja satelliitteja, että voidaan tuottaa tutkadataa reaaliaikaisiin sovelluksiin globaalisti, Laurila tarkensi.

 

IoT-laitteiden tietoturva on retuperällä

Viime syksynä Mirai-haittaohjelma valloitti tuhansia ja tuhansia valvontakameroita palvelunestohyökkäyksiä varten. Barr Groupin tuore kyselytutkimus osoittaa, että sulautettujen laitteiden suunnittelijat eivät vieläkään suhtaudu riittävän vakavasti laitteiden tietoturvaan.

Lue lisää...

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...
 
 
ETN_fi RT @TampereenMessut: Uusi 3D-tulostamisen ja uusien materiaalien ammattitapahtuma 2020 Tampereella: #FIRPA'n vuosiseminaari samaan aikaan #…
ETN_fi Intel ships the 11st 10nm FPGA devices when the new Agilex chips are hitting first customers. https://t.co/YBSs8GZ93t
ETN_fi Windows 10 market share on desktop grows to 48.9 % as users finally abandon Win7. https://t.co/bor0A9nDCL
ETN_fi Elisa pilotoi privaattiverkkoa Ericssonin kanssa – kysyntä Suomessa kasvaa https://t.co/czaaWNGeeK
ETN_fi @ublox have acquired Rigado´s BLE modules. https://t.co/c7SwncnKvA


Sponsors



Advantech is a leader in providing trusted innovative embedded and automation products and solutions. Advantech offers comprehensive system integration, hardware, software, customer-centric design services, and global logistics support; Advantech has always been an innovator in the development and manufacture of high-quality, high-performance computing platforms.




Arm defines the pervasive computing that’s shaping today’s connected world. Realized in 125+ billion silicon chips, our device architectures orchestrate the performance of the technology that’s transforming our lives — from smartphones to supercomputers, from medical instruments to agricultural sensors, and from base stations to servers.




We offer high value-added engineering services, embedded systems and IoT as well as technical documentation solutions. Etteplan’s extensive offering covers all design engineering service needs for machinery, equipment and plants including embedded systems and IoT solutions.



Presentors


We offer custom, cost-effective solutions to help you fulfil your project. With our wealth of technology expertise, we can provide expert technical support and guidance at every stage of your design.




The number one COMPANY FACT about Altium is: Our Strategic Business Focus is Printed Circuit Board Design Software. Designers need tools that help them make the most of modern technologies, successfully manage projects, and deliver connected, intelligent products. We create the ECAD tools designers need.




congatec is a leading supplier of industrial computer modules using the standard form factors COM Express, Qseven and SMARC as well as single board computers and EDM services. congatec’s products can be used in a variety of industries and applications, such as industrial automation, medical, entertainment, transportation, telecommunication, test & measurement and point-of-sale.




DATA MODUL stands behind its claim as a worldwide leading supplier of professional “visual solutions” and is a reliable premier choice partner in the areas of display, touch, embedded and monitor solutions.




Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them. Today, our IoT offering includes sensor-based solutions, a sophisticated platform for remotely monitoring device deployments of any size, anywhere, as well as professional design, implementation and certification teams to help you carry out your vision, no matter how large or small.



Microchip Technology Inc. is a leading provider of microcontroller, analog, FPGA, connectivity and power management semiconductors. Its easy-to-use development tools and comprehensive product portfolio enable customers to create optimal designs which reduce risk while lowering total system cost and time to market. The company’s solutions serve more than 130,000 customers across the industrial, automotive, consumer, aerospace and defense, communications and computing markets. Headquartered in Chandler, Arizona, Microchip offers outstanding technical support along with dependable delivery and quality.




For more than 80 years, Rohde & Schwarz has stood for quality, precision and innovation in all fields of wireless communications. The group relies on its expertise based on 20 years of experience in IT and network security.




Rutronik has developed from a “one-man-company” into one of the worldwide leading broadline distributors, employing more than 1,600. In the electronic components market, Rutronik currently ranks 11th worldwide and is the third largest European distributor. The product range includes semiconductors, passive and electromechanical components as well as embedded boards, storage technologies, displays and wireless products.




The Qt Company is responsible for Qt development, productization and licensing under commercial and open-source licenses. Qt is a C++ based framework of libraries and tools that enables the development of powerful, interactive and cross-platform applications and devices.



Exhibitors



Our focus is on industrial electronics and producing support services. The main product areas of Mespek are embedded modules, industrial computing, test & measurement modules and server management systems (KVM-switches). Besides our domestic customers we have clients also in several countries such as Benelux, China, Estonia, Ireland, Norway, Russia, Sweden and Switzerland.




Tritech offers standard products, design and support services, as well as custom solutions to the embedded and industrial IoT-markets. Partnering with leading technology companies, we deliver intelligent and connected systems that enable our customers’ applications. We turn technology into business.


ECF template