Viranomaisverkko Virveä operoiva Erillisverkot on ryhtynyt kilpailuttamaan kaupallisia operaattoreita tarkoituksenaan löytää paras kumppani tulevan Virve 2.0 -verkon toteutukseen. Esimerkiksi videota viranomaiset pystyvät siirtämään kaupallisen LTE-verkon puolella jo kolmen vuoden kuluttua.
Erillisverkkojen liiketoimintajohtaja Jarmo Vinkvistin mukaan operaattorit asetetaan paremmuusjärjestykseen mm. taloudellisten, teknisten ja turvallisuuteen liittyvien kriteerien perusteella. - Tärkeässä roolissa on se, kuinka laajan maantieteellisen 4G-peiton operaattori pystyy tarjoamaan.
Nykyisen kapeakaistaisen Virven maantieteellinen peitto on 96,7 prosenttia ja tämä on Vinkvistin mukaan vertailutaso uudelle palvelulle. - Meillä on konsernissamme laajaa ja monipuolista osaamista, jota käytämme tässä Virve 2.0 -hankkeessa. Se lisäksi käytämme ulkopuolista hankintaosaamista sekä teknistä ja juridista osaamista, Vinkvist kertoo.
Kumppanioperaattori ratkeaa tämän vuoden loppuun mennessä. Arvioiden mukaan vuonna 2022 viranomaisilla pitää olla taskussaan sekä Virve- että LTE-verkossa toimiva päätelaite. Mutta kaksi erillistä vai yksi, molemmissa verkoissa toimiva?
- Viranomaisverkon käyttäjissä on kahta koulukuntaa. Toiset kannattavat kahta erillistä päätelaitetta (Tetra + 3G/4G-päätelaite), toiset yhdistettyä hybridipäätelaitetta. Tällaisesta käy esimerkiksi Airbusin kehittämä Tactilon Dabat -päätelaite (kuvassa), Vinkvist kertoo.
Entäpä 5G? Kuluttajat pääsevät pian nauttimaan 5G-verkkojen tuomasta nopeudesta, milloin on Virve-verkon vuoro?
- Suurempi haaste tänä päivänä on 4G:n maantieteellisen peiton taso kuin se onko 4G-nopeus riittävä. Viranomaisille laajakaistaisen nopeuden riittävyys tullaan turvaamaan priorisointi- ja altapurkuominaisuuksilla. Altapurkua tullaan käyttämään niissä tilanteissa, kun 4G verkko on tukossa. Altapurulla vapautetaan kapasiteettiä viranomaisten käyttöön, Vinkvist sanoo.
Kuluttajan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että viranomaisen tarvitessa tukkoista 4G-verkkoa kuluttajien laitteet pudotetaan siitä pois.
Virve 2.0 otetaan laajamittaisesti käyttöön vuosien 2022-2025 aikana. Mikäli joku yksittäinen asiakasryhmä haluaa jatkaa Tetra-verkon käyttämistä, Erillisverkot voi käydä asiasta erillisiä neuvotteluja. Nykyisen Virven Tetra-pohjaisen tekniikan toimittaa Airbus ja se on luvannut verkolle tuen vuoteen 2030 asti.






















Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.