Kvanttipiste- eli quantum dot on näyttötekniikka, jossa kuvat tuotetaan mikrokiteillä. Tämän ansiosta näytöstä saadaan erittäin ohut. HP esitteli ensimmäisen tällaisen lasipohjaisen näytön Las Vegasin CES-messuilla. Myyntiin se tulee maaliskuussa.
Kvanttipisteitä on käytetty näytöissä ennenkin. Samsungilla on oma QLED-tuotelinjansa, jossa kuva tuotetaan kvanttipisteillä LCD-paneelissa. HP:n Pavilion 27 Quantum Dot -näyttö on nimensä mukaisesti 27-tuumainen ruutu, jossa 2560 x 1440 -pikselinen kuva virkistyy 60 kertaa sekunnissa.
HP:n mukaan ruutu on vain 6,5 milliä paksu, joten yhtiö kutsuu sitä kaikkien aikojen ohuimmaksi tietokonemonitoriksi. Biljoonilla kvanttipisteillä tuotetaan yli miljoona värisävyä. Hieman yllättäen näytön hinta on kohtuullinen eli 429 euroa.
Kvanttipistenäyttö toimii lyhyesti kuvattuna niin, että pienet molekyylit hohtavat valoa, kun niihin kohdistetaan sähkövirta. Pisteen koon mukaan heijastuvan valon aallonpituus muuttuu. Kvanttipisteillä ledinäytön sininen saadaan muutettua myös punaiseksi ja vihreäksi, kun molempia värejä hohtavat pisteet ovat omilla kalvoillaan.
Kvanttipisteiden virittäminen on varsin helppoa, joten näytön värit saadaan toteutettua laajalla skaalalla. Lisäksi tekniikka tuottaa kirkkaan kuvan muita tekniikoita pienemmällä virrankulutuksella.










Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.








