Palvelimissa tarvitaan yhä nopeampia verkkokortteja, jotta dataa saataisiin tallennettua riittävän nopeasti. Broadcom on nyt esitellyt ensimmäiset Fibre Channel -kortit, jotka tukevat 7. polven liitäntästandardia. Datanopeus kasvaa kaksinkertaiseksi eli 64 gigabittiin sekunnissa.
Emulex LPe35000 -sarjan sovittimet tukevat PCIe 4.0 -standardia, vaikka esimerkiksi x86-palvelimet eivät vielä laajasti uutta väylää tuekaan. Analyytikkojen mukaan PCIe4-muistit tulevat laajasti toimituksiin vasta ensi vuoden loppupuolella. Dell on ensimmäinen palvelinvalmistaja, jonka joihinkin PowerEdge-sarjan laitteisiin on lisätty tuki 7. polven FB-protokollalle.
Näin Broadcomin verkkosovittimet ovat ennen kaikkea varautumista tulevaan. Sovittimet tukevat NVMe/FC-protokollaa eli käytännössä niillä saadaan kaikki NVMe-väyläisten SSD-levyjen nopeusetu käyttöön. Broadcomin mukaan uudet sovittimet onkin tarkoitettu kokonaan flashilla toteutettuihin verkkotallennuslaitteisiin.
Markkinoille tallennuslevyille liitytään edelleen pääasiassa 16G-luokan korteilla. Toisaalta siirtymä 32G-nopeuteen on ollut nopeampaa kuin aiemmassa sukupolvessa. Broadcom odottaa selvästi, että tarve tallennuksen nopeuden kasvattamisessa tekee 64G-yhteyksien yleistymisestä vieläkin nopeampaa.
Lisätietoa uusista verkkokorteista Broadcomin sivuilta.
















Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.


