Bloomberg-uutistoimisto aiheutti lokakuun alussa melkoisen kohun väittämällä, että amerikkalaisyritysten ja USA:n viranomaisten käyttämille palvelinkorteille olisi onnistuttu ujuttamaan Kiinan valmistamia vakoilupiirejä. Applen pääjohtaja Tim Cook on nyt jyrkästi kiistänyt tällaisen vakoilun mahdollisuuden.
Buzzfeed Newsille antamassaan haastattelussa Cook sanoo yksinkertaisesti, ettei Bloombergin artikkelissaan väittämää ole koskaan tapahtunut. – Minusta heidän pitäisi oikaista artikkelissa esitetyt tiedot. Heidän pitäisi toimia oikein, Cook sanoo.
Cookin mukaan hän oli yhdessä Applen päälakimiehen kanssa yhteydessä Bloombergiin, kun uutistoimisto rakensi juttuaan. – Artikkeli muuttui matkan varrella koko ajan ja aina kun jotain syytöksiä esitettiin, me tutkimme ne. Emme löytäneet mitään, Cook painotti.
Cookin mukaan on käytännössä mahdotonta, että tällainen vakoilupiiri voisi olla Applen käyttämillä korteilla ilman, että Apple tai Cook itse tietäisivät siitä.
Lue lisää: Kiinalainen vakoilupiiri ujutettiin palvelinkorteille?















Belgialainen Melexis pyrkii madaltamaan BLDC-moottorien käyttöönoton kynnystä uudella ohjainpiirillään. Yhtiön MLX80339 tuo kolmivaiheisen tuuletinohjauksen massamarkkinaan ilman ohjelmistokehitystä: moottorinohjauslogiikka on valmiiksi integroitu piiriin ja käyttöönotto tehdään konfiguroimalla, ei koodaamalla.






