Aalto-1-nanosatelliitti laukaistiin radalleen vuosi sitten intialaisen PSLV-raketin kyydissä. Projektissa on ollut paljon säätämistä, mutta apulaisprofessori Jaan Praksin mukaan satelliitti toimii kuitenkin hyvin ja kaikki järjestelmät ovat toimintakunnossa. Myös Otaniemen maa-asemaa on paranneltu merkittävästi vuoden aikana. Nyt maa-asemaa ollaan muuttamassa kokonaan ohjelmistoradiopohjaiseksi, mikä mahdollistaa sen joustavan käytön myös tulevissa avaruusmissioissa.
Jaan Praksin mukaan esimerkiksi Aalto-1:n radioyhteyden hitaus on hankaloittanut satelliitin kameroiden ottamien kuvien lataamista ja ohjelmiston päivitystä. Uusin ohjelmistopäivitys on auttanut saamaan satelliitin asennon paremmin hallintaan ja kuvien ottaminen ja lataaminen onnistuvat nyt paljon helpommin. Missio jatkuu, ja parhaillaan Aalto-1-tiimi valmistelee spektrikameraa uutta kuvasarjaa varten.
Maa-aseman kehittäminen on tärkeää, sillä samaa laitteistoa on tarkoitus hyödyntää tänä vuonna laukaistavan Suomi 100 -satelliitin, rakenteilla olevan Aalto-3-satelliitin sekä osana Suomen Akatemian huippuyksikköä rakennettavien Foresail-1- ja Foresail-2-satelliittien ohjaamisessa, Praks kertoo.
Nelikiloinen Aalto-1 vei mukanaan kiertoradalle suomalaista huipputekniikkaa: VTT:n rakentaman spektrikameran, Turun yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisen säteilyilmaisimen ja Ilmatieteen laitoksen kehittämän plasmajarrun, joka tähtää avaruusromun vähentämiseen. Eniten tutkimusdataa on saatu säteilyilmaisimella. Turun yliopiston avaruustutkimuslaboratorion professori Rami Vainio kuvailee vuotta täydelliseksi menestykseksi.
- Olemme saavuttaneet kaikki tekniset ja tieteelliset tavoitteemme: ymmärrämme nyt varsin hyvin laitteen vasteen elektroni- ja protonisäteilylle ja olemme kartoittaneet Maan matalan kiertoradan säteily-ympäristöä. Parhaillaan analysoimme elektronivyöhykkeen ajallisia muutoksia ja niiden riippuvuutta Maan ohi puhaltavan aurinkotuulen ominaisuuksista. Mittaustemme mukaan aurinkotuulen magneettikentän pohjois-eteläsuuntainen komponentti ennustaa parhaiten sen, kuinka intensiivistä elektronisäteily on matalalla Maan kiertoradalla. Esittelemme tuloksemme ensi kuussa COSPAR-kokouksessa Pasadenassa.
Aalto-1:n avaruusmatkan pituudeksi kaavailtiin alun perin noin kahta vuotta. Praksin mukaan aikataulun pitäminen riippuu plasmajarrukokeen onnistumisesta. Ilmatieteen laitoksen rakentaman jarrun ideana on hidastaa satelliitin vauhtia, jolloin se laskeutuu alemmalle kiertoradalle ja törmää lopulta ilmakehään.
- Jos kaikki menee suunnitellusti, Aalto-1 lähtee jarruttamaan vauhtia noin puolen vuoden kuluttua. Siten se ei jää avaruusromuksi kiertoradalle vaan törmää ilmakehään, näkyen meille viimeistä kertaa pienenä tähdenlentona. Jos jarrujärjestelmä ei jostain syystä toimisi, missio ja sen mittaukset voivat jatkua vuosia, Praks kertoo.
Tekoälypalvelinten kasvava tehotiheys tekee datakeskusten varmistamisesta aiempaa monimutkaisempaa. Ylimääräiset teholähteet voivat parantaa käyttövarmuutta, mutta samalla ne lisäävät lämpökuormaa ja häiritsevät ilmavirtoja. Siksi tehonsyöttö, varmennus ja jäähdytys on suunniteltava yhtenä kokonaisuutena.