JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Suomalaiset ostavat edelleen tiuhaan uutta tekniikkaa. Elektroniikan Tukkukauppiaiden mukaan vuoden ensimmäisen 10 kuukauden aikana kauppa kasvoi 7,2 prosenttia. Kotiin kannettiin sekä älypuhelimia että suuria 4K-televisioita.

Viihde-elektroniikassa kasvua mitattiin 16,9 prosenttia, kameroissa 23,9, kodin tietotekniikassa 0,6 ja puhelimissa 7,4 prosenttia. Isojen kodinkoneiden myynti kasvoi 3,7 ja pienten 9,6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi kodintekniikkaindeksistä 1-10/2017.

Viihde-elektroniikan kasvu oli suurinta ultra hd -televisioissa (83,1 %), hifi- ja mobiilikuulokkeissa (46,0 %), kelloradioissa (29,2 %), soundbar- ja soundbase-kaiuttimissa (28,8 %), langattomissa bluetooth-kaiuttimissa (24,3 %) sekä monihuonekaiuttimissa (21,6 %). Televisiota ostavat päätyvät yhä useammin isoon, yli 55 tuuman kuvaruutuun.

Televisioiden myyntiä kasvatti myös halu hyödyntää suoratoistopalveluita, kuten Yle Areena, YouTube ja Netflix. Ultra hd -televisioiden osuus on jo noin puolet tv-kaupan arvosta, kertoo ETK ry:n elektroniikka-jaoston puheenjohtaja Markus Nummisalo.

Musiikki kuunnellaan yhä useammin älypuhelimesta. Tästä kertoo pitkään jatkunut kasvu langattomien monihuone- (21,6 %) ja bluetooth-kaiuttimien (24,3 %) sekä etenkin hifi- ja mobiilikuulokkeiden (46,0 %) ryhmissä. Tv-ääntä kohentavien soundbar- ja soundbase-kaiuttimien myynti kasvoi sekin 28,8 prosenttia.

Älypuhelimien kauppa jatkuu vilkkaana, ja niitä myytiin vuoden 2017 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana 1 899 170 kappaletta. Kasvua mitattiin sekä myynnin arvossa (6,2 %) että kappalemäärissä (4,3 %).

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Roima parannus IoT-verkkojen tietoturvaan

Langattomia IoT-laitteita pidetään merkittävänä uhkana teollisuuden tietoverkkojen turvallisuudelle. Tietoturvassa voidaan kuitenkin päästä roimasti paremmalle tasolle soveltamalla TLS-suojausmenettelyn virtaviivaistettua johdannaista, jonka avulla ei-IP-pohjaiset IoT-solmut voidaan turvallisesti liittää IP-pohjaisiin verkkoihin. Vahva tietoturva voidaan näin kattaa koko verkkojärjestelmän päästä päähän.

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template