3D-IC-arkkitehtuureihin siirtyville suunnittelutiimeille suorituskyvyn ja luotettavuuden jatkuva parantaminen tuo mukanaan tuttuja mutta yhä monimutkaisempia haasteita: miten hallitaan tehonkulutusta, poistetaan lämpöä ja otetaan huomioon erilaisten fysikaalisten ilmiöiden monimutkainen vuorovaikutus pinotuissa rakenteissa?
Biometrisestä tunnistuksesta tuli nopeasti kalliimpien ja keskihintaistenkin älypuhelimien perusominaisuus. Kehitystä kuvaa hyvin sormenjälkianturien markkinoiden kehitys. Vuonna 2013 antureita myytiin 23 miljoonaa kappaletta, viime vuonna jo 689 miljoonaa.
Vuosina 2013-2016 vuosittainen kasvuvauhti ylsi näin 210 prosenttiia. Yole Developpement -tutkimuslaitoksen mukaan kasvuvauhti kyllä hidastuu jatkossa, mutta pysyy silti vaikuttavana.
Vuonna 2013 sormenjälkianturi maksoi keskimäärin viisi dollaria. Viime vuonna anturi nosti älypuhelimen komponenttikustannuksia enää kolme dollaria.
Yole ennustaa, että vuonna 2022 sormenjälkiantureita myydään 3,4 miljardilla dollarilla. Tällähetkellä komponenttien kehitystä ohjaa esimerkiski vedenpitävyyden vaatimus, mutta jatkossa antureihin tuodaan myös muita tekniikoita, esimerkiksi ultraäänen perusteella tapahtuva luku.
Tekoäly on ottamassa ratkaisevaa askelta kyberrikollisuudessa. Microsoftin tuoreen Digital Defense Report 2026 -raportin mukaan kehittyneet tekoälymallit pystyvät jo toteuttamaan monivaiheisia kyberhyökkäyksiä täysin itsenäisesti. Testiympäristössä tekoäly onnistui murtautumaan yritysverkkoon, ottamaan haltuunsa keskuspalvelimen ja kaappaamaan kaikki käyttäjätilit ilman ihmisen apua.
Tietokoneiden valmistuskustannukset ovat muuttuneet rajusti muistien ja tallennuskomponenttien hintojen noustessa. Tutkimusyhtiö Omdian mukaan DRAM-muistin ja SSD-tallennuksen osuus PC:n kustannuksista on kasvanut aiemmasta noin 15 prosentista lähes 40 prosenttiin. Samalla maailmanlaajuiset PC-toimitukset ovat romahtaneet yli viidenneksen.
Tekoälyn kasvattamat datamäärät pakottavat datakeskukset etsimään uusia tapoja lisätä tallennuskapasiteettia ilman, että palvelinsalien tilantarve, sähkönkulutus ja jäähdytyksen kustannukset kasvavat samassa suhteessa. Kioxia on esitellyt uuden SSD-sarjan, jonka arkkitehtuuri mahdollistaa jopa 122,88 teratavun tallennuskapasiteetin yhdellä asemalla.
Suomi kuuluu edelleen maailman innovatiivisimpien maiden joukkoon, mutta Nokian merkitys suomalaisessa innovaatiotoiminnassa on yhä huomattava. Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPOn tuoreessa Global Innovation Index 2026 -vertailussa Nokia on Helsingin innovaatiokeskittymän johtava patentinhakija. Tieteellisten julkaisujen puolella kärkipaikkaa pitää Helsingin yliopisto.
Tietoturva-ammattilaiset varoittavat jatkuvasti heikoista salasanoista ja puutteellisesta tunnistautumisesta. Omassa arjessaan he eivät kuitenkaan aina noudata samoja neuvoja. Yubicon ja Oktan tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan lähes puolet alan ammattilaisista käyttää edelleen perinteisiä salasanoja, ja yli neljännes on jättänyt jopa henkilökohtaisen sähköpostinsa ilman monivaiheista tunnistautumista.
Robottien ja teollisuuden konenäköjärjestelmien kamerat voivat pienentyä entisestään. Omnivision on julkistanut uuden OG05D-kuvakennon, jonka 2,2 mikrometrin pikselit yhdistävät nopean kuvauksen, laajan dynamiikan ja hyvän herkkyyden myös lähi-infrapuna-alueella. Valmistajan mukaan kyseessä on alan pienin yli 70 desibelin HDR-dynamiikkaan kykenevä global shutter -pikseli.
Advanced Energy on julkistanut 160 watin AC-DC-teholähteen, joka kestää jopa upotuksen veteen. Uusi DF150 on suunniteltu erityisesti puolustusteollisuuden ja muiden vaativien käyttöympäristöjen tarpeisiin. Sen erikoisuus on sotilastason kestävyys, joka on toteutettu tavallisena kaupallisena vakiotuotteena.
Kiinalainen akku- ja sähköautovalmistaja BYD kehittää akustoihinsa uutta jäähdytysratkaisua, jossa moduulit upotetaan suoraan sähköä johtamattomaan nesteeseen. Ratkaisu voisi tehostaa akkujen jäähdytystä, sillä lämpö siirtyisi kennoista suoraan niitä ympäröivään nesteeseen ilman erillisiä jäähdytyslevyjä.
Suomalainen Forking Future Oy käynnistää polttokennojen valmistuksen Varkaudessa ja Jyväskylässä alkuvuonna 2027. Yhtiö on ostanut konkurssiin ajautuneen ranskalaisen Pragma Industriesin polttokennoteknologian, patentit ja valmistuslaitteiston. Tuotannon pääkohteena ovat vetydroonien kevyet ja tehokkaat voimanlähteet.
Yksikin heikentynyt kenno voi rajoittaa sähköauton koko akun kapasiteettia, vaikka muut kennot olisivat edelleen hyvässä kunnossa. Chalmersin teknillisen korkeakoulun tutkijat ovat selvittäneet, miten elektronisilla kytkimillä voidaan ohittaa heikentyneet kennot ja pidentää näin akun käyttöikää. Parhaimmillaan käyttöikä voi kasvaa yli 20 prosenttia.
Kosketusnäyttö ei ole aina paras tai edullisin tapa ohjata laitetta. Microchip on julkistanut kaksi uutta kapasitiivisen kosketuksen ohjainpiiriä, joiden avulla valmistajat voivat korvata näyttöjä valaistuilla kosketuspainikkeilla, liukusäätimillä ja kosketukseen perustuvilla säätökehillä.
Asus tuo markkinoille kaksi Windows-kannettavaa, joiden suorittimena toimii Intelin tai AMD x86-piirin sijaan Nvidian ARM-pohjainen Grace-prosessori. Uudet ProArt P14- ja P16-mallit perustuvat Nvidian RTX Spark -alustaan, joka tarjoaa parhaimmillaan petaflopsin tekoälylaskentatehon ja 128 gigatavua yhtenäistä muistia. Kyse on merkittävästä avauksesta Windows-tietokoneiden prosessorimarkkinoilla.
5G ja tulevien Beyond 5G -verkkojen NTN-ratkaisut tuovat langattomat yhteydet alueille, joille maanpäälliset verkot eivät yllä. Erityisen tärkeä rooli satelliittiyhteyksillä voi olla pelastus- ja viranomaisviestinnässä, kun maanpäällinen verkko ruuhkautuu, vaurioituu tai lakkaa kokonaan toimimasta. Liikkuvat satelliitit tuovat kuitenkin 5G-yhteyksiin uusia teknisiä haasteita, joiden ratkaiseminen vaatii perusteellista testausta.
Efinix tuo Linuxin suoraan FPGA:n sisään. Uusi Sapphire RV64 on konfiguroitava 64-bittinen RISC-V-pohjainen soft-SoC, johon voidaan rakentaa yhdestä neljään prosessoriydintä sekä Linuxin tarvitsema muistinhallinta.
Raspberry Pi on julkaissut pitkän tauon jälkeen uuden version Raspberry Pi Desktopista tavallisille PC-koneille ja Intel-pohjaisille Maceille. Debian 13 Trixieen perustuva järjestelmä tarjoaa ennen kaikkea helpon tavan ottaa vanha tietokone uudelleen käyttöön kevyenä Linux-koneena.
Tekoälyn nopeasti kasvavaa energiankulutusta voidaan leikata radikaalisti mikroelektroniikan uusilla ratkaisuilla. VTT Mikroelektroniikka ja fotoniikka -tutkimusalueen uutena johtajana aloittaneen Ari Alastalon mukaan analoginen laskenta voi parhaimmillaan pudottaa laskennan tehontarpeen jopa tuhannesosaan nykyisestä.
Tekoälypalvelimien kasvava tehotiheys ajaa datakeskuksia nestejäähdytykseen, mutta ilmajäähdytyksestä ei päästä eroon yhdessä yössä. Schneider Electricin uusi Motivair WCDU on rakennettu juuri tätä siirtymävaihetta varten. Samalla järjestelmällä voidaan yhdistää neste- ja ilmajäähdytys jopa megawattiluokan konesaleissa.
Samsungin Galaxy Z Fold8 Ultra maksaa teratavun tallennustilalla lähes 3000 euroa. Se on summa, jolla puhelimelta sopii odottaa käytännössä kaikkea. Lähes kuukauden jokapäiväisen käytön jälkeen Fold8 Ultran vahvuudet ja kompromissit ehtivät tulla hyvin tutuiksi. Lopputulos on hieman yllättävä. Samsungin kallein puhelin ei ole kaikissa suhteissa yhtiön paras puhelin.
Auton koko elektroniikka-arkkitehtuuri voidaan nyt tuoda virtuaaliseen ympäristöön, jossa sekä kehittäjät että AI-agentit voivat testata ohjelmistoja jo ennen fyysisen auton valmistumista. Ruotsalainen RemotiveLabs tuo tähän tarkoitetun RemotiveTopology-teknologiansa osaksi Google Cloudin Horizon-kehitysalustaa.
Microchip laajentaa 10BASE-T1S-valikoimaansa uusilla lähetinvastaanottimilla ja integroiduilla päätesolmuilla. Tavoitteena on helpottaa kokonaan Ethernet-pohjaisten verkkojen rakentamista niin, että myös anturit ja toimilaitteet voidaan liittää suoraan samaan verkkoarkkitehtuuriin.
5G ja tulevien Beyond 5G -verkkojen NTN-ratkaisut tuovat langattomat yhteydet alueille, joille maanpäälliset verkot eivät yllä. Erityisen tärkeä rooli satelliittiyhteyksillä voi olla pelastus- ja viranomaisviestinnässä, kun maanpäällinen verkko ruuhkautuu, vaurioituu tai lakkaa kokonaan toimimasta. Liikkuvat satelliitit tuovat kuitenkin 5G-yhteyksiin uusia teknisiä haasteita, joiden ratkaiseminen vaatii perusteellista testausta.
Googlen 13 miljardin euron investointi Suomeen on valtava uutinen. Vielä suurempi uutinen saattaa kuitenkin olla se, mitä investointi kertoo Suomen sähköntarpeesta. Tekoäly tarvitsee sähköä. Paljon sähköä, tasaisesti ja ympäri vuorokauden.