Broadcom on tuonut markkinoille uuden verkkoprosessorin StrataXGS-sarjaan. Tomahawk 4 -piiri tuo yhdellä sirulla ennennäkemättömän 25,6 terabitin kaistanleveyden. Lukema on kaksi kertaa suurempi kuin yhdessäkään markkinoilla löytyvässä Ethernet-piirissä.
Tomahawk 4 -piirit toteutetaan 7 nanometrin prosessissa. Piirillä on 512 kappaletta 50 gigabitin SerDes-liitäntöjä. Kilpaileviin ratkaisuihin verrattuna piiri kutistaa tehonkulutusta 75 prosenttia pienemmäksi, Broadocm kehuu.
Tomahawk 4 -piirillä on 31 miljardia transistoria. Piirillä voidaan toteuttaa 64 kappaletta 400 gigabitin liitäntöjä yhdellä ja samalla sirulla. 100G-portteja piirillä saadaan peräti 256 kappaletta.
Verkkolaitteiden kytkinpiirien kapasiteetti näyttää edelleen kaksinkertaistuvan kahden vuoden välein. Edeltäjä Tomahawk 3 julkistettiin kaksi vuotta sitten ja sen maksimikapasiteetti oli 12,8 terabittiä sekunnissa.
Tomahawk 4 -sirun lanseerauksen yhteydessä Broadcom kertoi, että useat sen avainasiakkaista suunnittelevat jo laitteita näytepiirien avulla. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi Alibaba Cloud, Google Cloud, Microsoft, Tencent ja Uber.






















Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.